Insinööritoimisto E. Saari –insinööripalvelut Alavudella ja Etelä-Pohjanmaan alueella

Ota yhteyttä

Insinööritoimistoni takaa monimuotoista sekä kokenutta palvelua jo kahdenkymmenen vuoden ajalta. Kokemusta on karttunut muun muassa kokonaistoimituksiin erikoistuneista laite-, teräsrakenne- ja säiliötoimittajista, joiden kanssa olen toiminut yhteistyössä yhtenä suunnittelijoista vuodesta 1995. Tarjoan suunnittelupalveluita Etelä-Pohjanmaalla niin erillisinä toimeksiantoina kuin myös asiakkaan tiloissa suoritettavana henkilövuokrauksena. Palveluihini kuuluvat konesuunnittelu, säiliösuunnittelu, laitesuunnittelu, 3D-mallinnus sekä mekaniikkasuunnittelu.

Konesuunnittelussa kehitän  täysin uusia, uraauurtavia ideoita valmiiksi työnkuviksi. Kehitän tai muokkaan myös olemassa olevia koneita ja laitteita. Mekaniikkasuunnittelu pitää sisällään tuotantolaitteiden suunnittelun sekä prototyyppien mallinnuksen. Palveluni ovat asiakaslähtöisiä, ja tarjoan myös aina kustannustehokkaimmat ratkaisut. Hyppään mukaan tuotekehitysprojektiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mikä mahdollistaa valmistusmenetelmien huomioimisen mahdollisuuksineen ja rajoituksineen. Vankka suunnittelu- ja tuotekehitysosaaminen on asiakkaillemme suora säästö. Ota yhteyttä ja kysyy lisää kattavista insinööripalveluistani.

Konesuunnittelu

Insinööritoimistoni tarjoaa teknistä ja innovatiivista 

suunnittelupalvelua niin erillisinä toimeksiantoina kuin asiakkaan tiloissa suorittavana henkilövuokrauksena. Konesuunnittelussa suunnittelutiimimme kehittää ideoita eteenpäin valmiiksi työkuviksi. Kehitämme tai modifioimme myös olemassa olevia koneita ja laitteita.

3D-suunnittelu

Tekniset ongelmat ovat usein yhteistyön alku. Asiakas pyytää suunnittelutiimiltäni kustannustehokasta ratkaisua. Aloitamme tuotteen 3D-suunnittelun joko alusta lähtien, tai lähdemme liikkeelle valmiista CAD-tiedostosta. Suunnittelutiimini tavoitteena on päästä mukaan tuotekehitysprojektiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin voimme jo tuotteen suunnitteluvaiheessa huomioida valmistusmenetelmän mahdollisuudet ja rajoitukset. Asiakkaamme saa hyödyn yritykseni vankasta suunnittelu- ja tuotekehitysosaamisesta, ja toimintatapamme tietää hänelle suoraa säästöä. Innovatiiviset ideat ja niiden käytännöllinen täytäntöönpano ovat osoittautuneet vuosien saatossa tehokkaaksi menetelmäksi viedä projekteja toivottuun lopputulokseen asti.